Ei haittaa vaikka mokaa

Pidän valoiltoja, joihin nousee aina kulloisellekin porukalle sopiva teema käsiteltäväksi. Eilen oli koolla ihania naisia. Ennen kokoontumistamme aloin kirjoittaa tälle ryhmälle intuitiivisesti pienuuden harhasta ja itsensä kutistamisesta. Jotain, mitä on taas syytä jakaa teille lukijoillekin.

On monia tapoja joilla saatamme kutistaa itseämme. Itse esimerkiksi esittäydyin puhelimessa koko lapsuuteni ja nuoruuteni sanoilla: "Anne täällä VAAN hei." Anne vaan. Ei kukaan sen kummempi. Eilen illalla halusin herättää ihmiset huomaamaan, mitä kaikkea tälläistä he tekevät itselleen. Herättää heidät näkemään oman ainutlaatuisuutensa ja rohkaista heitä seisomaan omina ihanina itseinään selkä suorassa. Virheineen kaikkineen. Koska olemme ihmisiä, eikä virheetöntä ihmistä ole.
Tästä tulikin mieleeni loistava aasinsilta. Tänään 7-vuotiaani teki tehtäviä neuvolassa. Terveydenhoitaja kehui, miten hyvin eräs tehtävä onnistui. Tyttäreni vastasi siihen: "Mutta ei haittaa vaikka mokaa." Lapsen viisaus läikähti sydämessäni suurena lämpönä. Niin, ihmiset. Se ei haittaa vaikka mokaa. Ainakin on tehnyt jotain. Parhaansa siinä asiassa sillä hetkellä. Aina voi yrittää uudestaan tai vaihtaa kokonaan suuntaa. Ei haittaa, vaikka mokaa.
Mutta palatakseni eilisiltaan, tässä teksti, joka iltaa varten syntyi:

"Olet paljon suurempi kuin luulet. Paljon voimallisempi.
Voimasi ei rajoitu vain kehoosi. Ei tilanteeseen, jossa elät.
Ei ihmisiin, jotka määrittävät kuka olet ja kenen sallit itsesi olevan.
Olet enemmän.
Olet ikiaikainen viisaus. Olet ikuinen rakkaus.
Älä pelkää enää.
Salli itsesi tulla näkyväksi. Näe itsesi syvältä. Näytä itsesi. Koko kauneutesi.
Itsellesi se näytä. Ja sitten muille.
Muut seuraavat perässä. Ja niin te tulette näkyviksi.
Ja niin rakkaus tulee."

Toinen ryhmälle noussut kirjoitus syntyi vastauksena kysymykseeni:
Mitä kaikkea voit tehdä, vaikka ulkoiset rajoitteesi olisivat millaisia tahansa?

Voit valita ajatuksesi.
Valita rakkauden.
Aloita itsestäsi.
Näe kaikki "virheesi" ja armahda itsesi yksi "virhe" kerrallaan.
Rakasta niitä kaikkia.
Kaiva syvältä itseäsi *
Mistä kipu tulee?
Raivoa väärintekijät niin kauan, että hiili ei enää hehku.
Salli sen palaa tuhkaksi asti.
Heitä sitten sen ravinteet maahan. Kasvuvoimaksi.
Huomaten, että ei polta enää.
On käynyt armo kylässä.
Armahda heidät,
armahdat itsesi,
ja kasvat.

* Tämä syvältä kaivaminen tuli toistamiseen, joten selvästikin on tarkoitus katsoa myös omaa osuuttaan elämäntapahtumiinsa - jos tulet tallotuksi, suostutko aina siihen, siis kutistatko itseäsi? Ojenna selkäsi ja sano - ei enää. En halua tätä enää.


Tämä on sulle. Sinä olet tämän laulun päähenkilö. Ainut laatuasi.

TULKAA KATSOMAAN, HÄN LUO NAHKANSA!

Ja he kokoontuvat hänen yläpuolelleen katsomaan sanoen: 

On tullut aika. Hän on valmis. 

Näettekö miten hän jättää sen kaiken taakseen, 

rakastaen ja arvostaen menneisyytensä kultaa. 

Sulokkaasti hän sukeltaa kohti tuntematonta ja kutsuu meitä. 

Ja me tulemme häntä auttamaan.

Nouse pois kuralammikosta

On niin valtava tarve kirjoittaa, ettei voi muuta kuin ruveta. Nyt tuntuu hirviän tärkiältä sanoa teille että rakastakaa. Rakastakaa itseänne. Nyt ei enää yhtään tuota itsenne kutistamista. Ei piiloutumista. Se loukkaava ihminen on sinulle siunaus. Älä pelkää häntä. Hän on tullut näyttämään sinulle, missä kohtaa sinussa on pelkoa. Kiitos hänen, voit löytää pelkosi ja kulkea sen yli. Marssia päättäväisin askelin. Jokaisella askeleella hyväksyen sinut. Enemmän, enemmän, enemmän. 
Sinä olet hyvä. Sinä olet riittävä. Sinulla on oikeus. 

Tunnetko, miten rakkaus sinussa vahvistuu. Olet niin kaunis, että meinaan luhistua tähän sydäntä repivään tunteeseen. Katson sinua, kun vahvistut. Kun kasvat. Ja olen niin sydäntäsärkevän kiitollinen elämälle. Sinä vapautat itsesi täysin kaikesta, mihin olit itsesi sitonut. Kaikista sitovista ajatuksista, jotka pitivät sinut kontallaan elämän edessä. Nyt kun olet noussut ylös ja otat ensimmäiset askeleesi kohti pelkoasi, minä hurraan sinulle taustalla. Olen niin ylpeä, että halkean! Sinä pystyt siihen. Olet upea!!!!



Pidän tänään valoillan ystävän luona ja uskon, että nämä sanat alkoivat syntyä minussa tätä iltaa varten. Tiesin jo pitkään, että illan teemana tulee olemaan rohkeus. Se alkoi vaan nyt tulemaan esiin niin voimalla, että oli pakko purkaa sitä tänne. Siksipä uskonkin, että tässä oli sanomaa muillekin, kuin valoiltaani tänään tuleville. Ole hyvä, ime siitä rohkeutta itseesi. Tiedät mitä sinun tulee tehdä. Tee se.

Kärsi kärsi, kirkkaamman kruunun saat???

Päiväkirja 5.11.2014

Valvoin viime yönä. Huomenna on näköjään täysikuu. Niinhän se on aina menny. Seuras siitä yks oivalluskin. Ekat pari tuntia kelailin elämäni filminauhaa ja näytelmiä ja esittämiäni rooleja. On oksettavaa ajatella, miten kaikki näyttelevät. Pelaavat peliä kuvittelemillaan säännöillä. Kaikki voi hajota yhtäkkiä. Melkoista itseruoskintaa voi saada aikaiseksi yön pimeinä tunteina. En voi tajuta miten oon voinu toimia niinku oon toiminu. Ei ihme että oon tarvinnu paljon viinaa aikoinaan. Eihän niin tunteistaan irrallaan kestä selvinpäin olla. Oon kohdellu monia törkeästi. Paljon on ittelle anteeksiannettavaa. Siinä kun oikein suurennuslasilla tutkin kaikkea aiheuttamaani kärsimystä, sain aika hyvän oivalluksenkin. Oon miettiny paljon esikoiseni kuolleen isän kärsimyksiä ja surkunnu sitä sydämeni pohjasta. Yöllä yhtäkkiä tajusin, että nyt kärsin minä. Mulla on kärsimystä. Voisinko tuntea samanlaista myötätuntoa itteäni kohtaan? Oon itte kirjoittanut: "Katsele hellästi itseäsi elämässäsi". Voisinko kattoa nyt itteäni? Sen sijaan että jatkuvasti karvaasti kadun, että ohitin toisen ihmisen kärsimyksen, voisin lopettaa oman kärsimykseni ohittamisen. Katsoisin itseäni ja näkisin tuskan omissa silmissäni. Ottaisin itseni syleilyyn ja sanoisin ittelleni, ymmärrän tuskasi. En ohittaisi sitä hymistelyillä "kyllä se siitä" vaan kohtaisin sen tuskan. Sanoisin "Kyllä, näen sen. Näen että sulla on ollu tosi raskasta. Tuu tänne, pitelen sua. Kaikki on hyvin. Saat anteeksi. Teit parhaasi silloin. Silloin pelko vielä ohjasi sinua, mutta nyt voit lopettaa pelkäämisen."

Miten osais tuntea myötätuntoa itteään kohtaan? Olla samantien valmis antamaan anteeksi kaikki virheet. No kokeilen. Annan anteeksi itselleni nyt kaiken. Pyydän anteeksi teiltä kaikilta joita olen satuttanut puheillani tai teoilla. Lähetän teille kaikille valoa ja rakkautta, teillekin joita en tiedä satuttaneeni. Katkaisen mielessäni kaikki anteeksiantamattomuuden luomat siteet väliltämme. Olen pahoillani, anna minulle anteeksi, rakastan sinua, kiitos. (Tää on H'oponopono, erittäin tehokas menetelmä minkä tahansa asian puhdistamiseen). Poistukoon kaikki negatiiviset säikeet väliltämme ja täyttyköön syntynyt tila valolla.

Nykyhetki:

En voi koskaan väheksyä mielikuvaharjoittelun voimaa. Se, minkälaisen muutoksen tunnen omassa sydämessäni kaikkien kirjoitusharjoitusteni jälkeen, vahvistaa käsitykseni mielen uskomattomasta voimasta. Ryhtykää puhdistamaan ajatuksianne. Se muuttaa elämänne. Katsokaa rohkeasti kaikkia kipujanne ja virheitänne ja sen jälkeen päästäkää niistä irti. Antakaa itsellenne uusi mahdollisuus. Kun päästää rakkauden omaan sydämeensä, seuraukset ovat uskomattomat. Niin paljon rohkeutta, lämpöä, myötätuntoa, jota voi vyöryttää ympäriinsä. Lakkaamatta vyöryttää rakkautta ympärilleen. Kun uskaltaa katsoa omia virheitään ei tarvitse enää piiloutua. Ei itseltään eikä muilta. Antakaa anteeksi, niin kauan että on vain puhtaus. Niin kauan, että muurit murtuvat sydäntenne ympäriltä. Niin kauan, että voitte katsoa itseänne peilistä ja tuntea hellyyttä. Ymmärtäkää, että se on välttämätöntä. Äärimmäisen tarpeellista. Se muuttaa kaiken. Sen jälkeen rakkaus ei tunne enää rajoja. Vyöryttäkää.

Puhdistaminen

Otan likapyykkini esiin.

Pyörittelen sen kuonaista kasaa.

Vielä se pyörii,

ottaa vauhtia vatsan seudulta,

muljahtaa rinnassa.

Vellon sitä.

Itken sitä.

Raivoan sitä.

Kunnes tulee aika kaataa likavesi maahan.

Luopua.

Irrottaa ote.

Antaa anteeksi.

(Kerros kerrokselta, Valmiixi 2014)

Ai mitenkö mä kirjoitan? No näin.

On jotenkin niin täysi olo. Mitä sieltä tulisi, jos nyt purkaisi paperille? Minäpä purankin sen tänne blogiini. Tiedättekö? Autenttisesti. Näette miten kirjoitan. Ajatuksen virtaa. Suosittelen sellaista kirjoittamista kaikille. Se auttaa minua kulkemaan kohti sitä paikkaa sydämessäni, jonka toiset tavoittaa meditoimalla. Niinkuin se laulu aikoinaan. lootusasentoon liian levoton mä oon. Mun on jotenkin tosi vaikia tyhjentää mieltäni. Se pölöttää koko ajan. Kirjoittamalla tunnen miten se tyhjenee. Pääsen joskus tilaan, jolloin saan vastauksia sydämeltäni. Kirjoitan kaiken sen tiellä olevan moskan ensin pois. Arkiset ajatukset, tunnetilat. Pölötän sen kaiken tulemaan paperille, kunnes edessä on yhtäkkiä paljas paikka, jossa tavoitan oivalluksen. Mikä ongelma on nyt valmis nousemaan esiin. Mitä asiaa olen kantanut, mutta josta olen valmis nyt vapauttamaan itseni. Sitten otan sen asian esiin paperilla. Ja puran sen pois. Saatan kirjoittaa sen toisenlaiseksi. Muuntaa. Tehdä onnellisen lopun, tiedättekö. Happy ending. ;) Tämmöistä se on se mun kirjoittaminen. En karsi mitään. Kaikki sanat vaan peräjälkeen. Sitten saattaa tulla vastaan joku ajatus, jota hätkähdän. Että mikäs se sieltä tuli. Vaikka että ajattelen ittestäni että oon hölmö. Jotenkin tyhmä. Siihen pysähdyn. Kirjoitan sen, koska se tuli mieleeni, mutta sitten kirjoitan sen toisinpäin. Olen viisas. Korjaan negatiivisen ajatusmallin positiiviseksi. Kyllä niin saa tehdä. Itteään saa kehua. Se on jopa tarpeellista. Miksi ihmeessä on hyväksyttävämpää puhua ittestään väheksyvästi ja loukkaavasti kuin kehuen ja tukien? Miksi? Kaikki nyökyttelevät tyytyväisinä, kun ihmiset tajuavat olla retostelematta ja nöyrinä mollaavat itseään. Se on jotain sairasta peliä. Tuo tuossa nyt haukkuu itseään ja sitten minä kehun ja sitten hän sanoo että eikä ja minä sanon joopa ja niin minä saan vallan tehdä hänelle hyvän mielen. Niin se kuuluu mennä ja kaikilla on hyvä. Miksi sen pitää tulla ulkoapäin? Ihmiset kulkevat kerjäämässä kehuja, kun saman homman voisi tehdä nopsaankin ihan itse. Kun tulee epävarma olo, vois sanoa ittelleen ihan että hyvinhän sä tuostakin selvisit. Näitkös. Oot ihan kuule fiksu ja nälli tyyppi. Jatka vaan samaan tahtiin. Kas noin. Helppo juttu. Mitä näitä kerjäämispelejä enää pelaamaan. Kaikki on ihania omalla tavallaan ja tulevat vielä ihanemmiksi kun lakkaavat moittimasta itteään. Niin.
Ja kas siinä teille, olkaa hyvät. Kirjoitusnäyte ajatuksen virrasta. Tulihan siellä taas jotain käyttökelpoistakin pureskeltavaa esiin.
Mukavaa päivää sulle ja loppuun tehtävä:
Keksi kolme kehua itsestäsi ja mieluiten kirjoita ne paperille muodossa "Minä olen..." Siitä tulee hyvä mieli ja hyviä seurauksia.
Kokeile. ;)